A, B, C...

21.06.2018

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viimeisten uutisten - niin hyvässä kuin pahassa!

A-pentueen Acacia muutti sijoituskotiin Helsinkiin, ja on kasvanut siellä sieväksi nuoreksi siamilaisneidoksi. Kotonaan Acacia sai myös uuden kutsumanimen, ja nykyisin tyttö tunnetaan myös nimellä Nefer. Pentueensa Nefer tulee saamaan tänne meille Selcouthin kissalaan, joten sijoituskoti pääsee synnytyksen ja pentujen osalta helpolla, kun ne hoituu täällä meillä kotona. Nefer tulee starttaamaan myös näyttelyuransa tämän kesän aikana, jännä nähdä mitä mieltä neitokainen itse siitä on.

B-pentue syntyi talvella, mutta valitettavasti kaikki ei mennyt kuten unelmissa, vaan eteen sattui oikea kasvattajan painajainen. Pentueeseen syntyi kolme pentua, jotka kuitenkin menetimme kaikki alle kahden viikon ikäisinä. Lähetin kaikki pennut avattaviksi Eviraan, ja kuolinsyy oli kaikilla sama: avoin valtimotiehyt, kehittymättömät keuhkot sekä munuaisten viivästynyt kehitys. Patologi arvioi kehitysviivästymien aiheuttajaksi jonkinlaista hormonihäiriötä raskauden aikana, eikä uskonut kyseessä olevan mitään periytyvää. Pentue jäi kuitenkin Naomin viimeiseksi.

C-pentue saa toivon mukaan alkunsa lähiaikoina! CFA GC Deraza Inside Job, hurmaava suklaanaamiokolli Verso, on saapunut meille viettämään kesälomaa sininaamionaaraamme Zetan seuraksi. Molemmat ovat FIV, FeLV sekä PRA negatiivisia. Odotamme innolla, mitä tämä kaksikko saa aikaan. ♥